Tämä on viimeinen kolumnini Viikko Pohjois-Karjala lehdessä. Sen sijaan, että olisin jättämässä hyvästejä, olemme yhdessä uuden äärellä: seuraava kolumnini ilmestyy lehdessä, jonka kannessa lukee Itäsuomalainen.
Mediakentän kriisistä ja myllerryksestä on puhuttu jo vuosikaudet, ja monesti tarjolla tuntuu olevan lähinnä keskittyvää omistusta, supistuvia toimituksia, merkityksetöntä klikkiotsikkotauhkaa ja taustoistaan irralliseksi jääviä uutisia. Kaikkialla karsitaan, kavennetaan ja hoetaan, miten media on kriisissä. Viimeisimpänä ”muutosneuvottelujen” – siis supistusten – kohteiksi ovat joutuneet yrityskauppojen myötä mediakonserni Keskisuomalaisen omistukseen päätyneet Karjalan Heili ja Pielisjokiseutu.
Pohjoiskarjalalaisen sanomalehden uudistuminen itäsuomalaiseksi mediaksi on rohkea esimerkki siitä, että mediakentässä voi mennä myös valtavirtaa vastaan.
Pohjoiskarjalalaisen sanomalehden uudistuminen itäsuomalaiseksi mediaksi on rohkea esimerkki siitä, että mediakentässä voi mennä myös valtavirtaa vastaan. Itäsuomalainen ei kuitenkaan ui vastavirtaan yksin. Samaan aikaan toisaalla joukko kokeneita journalisteja rakentaa Uutta juttua, jonka tavoitteena on aloittaa päätoimittaja Olli Seurin johdolla päivittäin julkaiseva uusi media vuoden 2025 alusta.
Siinä missä Itäsuomalainen jatkaa Viikko Pohjois-Karjalan harteilta, Uusi juttu aloittaa tyhjästä. Projektin kattavissa taustaselvityksissä on siksi kuulosteltu tarkkaan, mitä suomalaiset medialta haluavat, ja viesti on ollut selvä. Ainainen huonojen uutisten virta ja merkityksetön höttö eivät ole sitä, mitä lukijat haluavat. Myös median omistuksen keskittyminen harvojen käsiin huolettaa. Yhteiskunnalliselle journalistiselle medialle, jossa klikkiotsikoiden sijaan kerrotaan aidosti merkityksellisistä asioista ja avataan uutisten taustoja, on Uuden jutun tunnustelujen mukaan tilausta.
On ilahduttava huomata, ettei ole media-ajatustensa kanssa yksin; muutkin haluavat parempaa. Siksi ei oikeastaan olekaan niin yllättävää, että Uuden jutun ja Itäsuomalaisen tausta-ajatuksissa on paljon samankaltaisia rakennuspalikoita. Toisenlainen media on mahdollinen, ja aika tuntuu nyt sille kypsältä. Minä tilaan molemmat.
Veera Hämäläinen