Pent­ti Stra­nius

Orjuuden arvet on tärkeä tietokirja aiheesta, josta tuskin on aikaisemmin kirjoitettu suomeksi yhtä perusteellisesti.

Sen te­ki­jät, aa­te- ja op­pi­his­to­ri­oit­si­ja Pek­ka Isaks­son ja ra­sis­mi­tut­ki­ja, Eu­roo­pan his­to­ri­an do­sent­ti Jou­ko Jo­ki­sa­lo ovat teh­neet yh­teis­työ­tä ai­kai­sem­min­kin, ni­me­no­maan ra­sis­min al­ku­juu­ria sel­vit­tä­mäl­lä. Uu­si teos, Or­juu­den ar­vet si­vu­aa ra­sis­mi­a­kin, mut­ta kes­kit­tyy pää­o­sin mas­sa­mit­tai­sen tran­sat­lant­ti­sen or­juu­den, or­ja­kau­pan, sen syi­den, seu­raus­ten ja kär­si­mys­näy­tel­män kä­sit­te­le­mi­seen.

Or­juu­den draa­mas­sa lii­ku­taan 400 vuo­den ai­ka­ja­nal­la, minä ai­ka­na lai­vat­tiin noin 12 mil­joo­naa or­jaa Af­ri­kas­ta Ame­ri­kan puu­vil­lap­lan­taa­seil­le ja so­ke­ri­pel­loil­le. Or­juu­teen liit­tyi siis jul­ma vä­ki­val­ta, eri Eu­roo­pan mai­den kaup­pa­mies­ten ja Ame­ri­kan maa­no­mis­ta­jien har­joit­ta­ma va­pau­den riis­to ja pak­ko­työ, mitä pe­rus­tel­tiin ra­sis­ti­ses­ti myös si­ten, et­tä mus­ta af­rik­ka­lai­nen oli alem­paa ro­tua kuin län­nen val­koi­nen mies ja so­pi­va työ­juh­dak­si myös mui­den ro­tuo­mi­nai­suuk­sien­sa vuok­si.

Lai­va­mat­kal­la van­gi­tut ja kah­leh­di­tut or­jat nään­tyi­vät jos­kus näl­kään tai ja­noon – ja ra­vin­non tai ve­den vä­he­tes­sä hei­koim­mat heis­tä vis­kat­tiin me­reen. Ka­pi­noi­ta­kin sat­tui jo mat­kal­la ja va­ro­vai­sen­kin ar­vi­on mu­kaan ai­na­kin 10 % or­jis­ta kuo­li tai te­loi­tet­tiin jo en­nen ran­tau­tu­mis­ta. Esi­mer­kik­si or­ja­lai­va Zon­gin yk­sit­täi­nen ta­ri­na on kaik­ki­ne fak­toi­neen hyy­tä­vää lu­et­ta­vaa...

Or­juut­ta jopa vä­hä­tel­lään ja usein kau­nis­tel­laan myös si­ten, et­tä se oli­si sit­ten­kin ol­lut or­jil­le­kin so­pi­va vaih­to­eh­to “työl­lis­tyä” län­nes­sä.

Orjakauppa osana kolonialismia ja markkinoita

Or­ja­kaup­pa oli län­ti­sen ko­lo­ni­a­lis­min ja ryös­tö­ka­pi­ta­lis­min kes­kei­nen osa vuo­si­sa­to­ja ei­kä sen ko­ko­nais­val­tais­ta mer­ki­tys­tä tai ih­mi­sar­vo­ja pol­ke­vaa jul­muut­ta ole kir­joit­ta­jien mu­kaan vie­lä­kään täy­sin ym­mär­ret­ty. Or­juut­ta jopa vä­hä­tel­lään ja usein kau­nis­tel­laan myös si­ten, et­tä se oli­si sit­ten­kin ol­lut or­jil­le­kin so­pi­va vaih­to­eh­to “ työl­lis­tyä” län­nes­sä. Val­koi­ses­ta mie­hes­tä on teh­ty myös se su­per­san­ka­ri, joka sit­ten kai­kes­sa in­hi­mil­li­syy­des­sään va­paut­ti or­jat Poh­jois-Ame­ri­kas­sa 1800-lu­vun puo­li­vä­lin jäl­keen. Isaks­son ja Jo­ki­sa­lo osoit­ta­vat kui­ten­kin lu­kui­sin esi­mer­kein or­juu­den kau­his­tut­ta­van jul­muu­den ja myös sen, kuin­ka van­gi­tut yrit­ti­vät usein vas­ta­rin­taa ja ka­pi­noi­vat tai kar­ka­si­vat plan­taa­seil­ta.

Or­juu­den “kä­ti­löi­nä” toi­mi­vat myös kir­kon­mie­het, Roo­man paa­vin joh­dol­la sekä jot­kut “va­lis­tu­sa­jan­kin” fi­lo­so­fit ja tie­ten­kin or­ja­kau­pal­la ri­kas­tu­neet mark­ki­na­ka­pi­ta­lis­tit ja plan­taa­sien fe­o­daa­li­her­rat.

Lain­sää­dän­tö myö­täi­li or­ja­kaup­paa si­ten, et­tä kir­joit­ta­jat pu­hu­vat “or­ja­la­kien hir­mu­val­las­ta”, so­ke­ri­vil­jel­mien ja puu­vil­la­pel­to­jen raa­ta­jien ih­mi­sar­von kiel­tä­mi­ses­tä. Tä­hän se­koit­tui al­keel­li­sia en­nak­ko­luu­lo­ja, pa­hin­ta mah­dol­lis­ta us­kon­nol­lis­ta ja pseu­do­tie­teel­lis­tä ra­sis­mia, jol­la pe­rus­tel­tiin vä­ki­val­ta, rais­kauk­set ja te­loi­tuk­set.

Vastarinta ja vapauden hinta

Or­juus ei päät­ty­nyt ker­ta­hei­tol­la Ame­ri­kan si­säl­lis­so­taan, vaik­ka usein niin us­ko­tel­laan. Se toki muut­ti muo­to­aan (ku­ten maa­or­juus ja sen ku­mo­a­mi­nen Ve­nä­jäl­lä sa­moi­hin ai­koi­hin 1860-lu­vul­la) mut­ta ra­sis­ti­set käy­tän­nöt ja “toi­sen luo­kan kan­sa­lai­suus” jat­kui­vat seu­raa­vat sata vuot­ta USA:ssa­kin. Or­juus syn­nyt­ti ja le­vit­ti ra­sis­mia te­hok­kaas­ti. Ei siis ih­me, et­tä “Black Li­ves Mat­ter”-lii­ket­tä yhä tar­vi­taan.

Or­juu­den ar­vet -te­ok­sen suu­ri an­sio ki­tey­tyy pä­te­vään ylei­sa­na­lyy­siin or­juu­den syis­tä ja seu­rauk­sis­ta ja seik­ka­pe­räi­siin esi­merk­ki­ta­ri­noi­hin or­juu­den ar­ki­päi­väs­tä. Eh­kä lu­ki­jan kan­nal­ta vie­lä­kin tär­ke­äm­pää on se sa­no­ma, mil­lä kir­joit­ta­jat nos­ta­vat or­jat sub­jek­teik­si, jot­ka pyr­ki­vät muut­ta­maan ase­maan­sa myös ra­di­kaa­lis­ti.

Or­juu­den his­to­ria on myös mo­nien ka­pi­noi­den his­to­ri­aa ja sik­si­kin on hyvä, et­tä Isaks­son ja Jo­ki­sa­lo nos­ta­vat erään “ab­so­luut­ti­sen or­ja­yh­teis­kun­nan” eli Kar­bi­an saa­ri­val­tio Hai­tin or­ja­ka­pi­nan te­ok­sen­sa kes­ki­öön, kir­jan lop­pu­puo­lel­la.

Juu­ri so­ke­ri­tuo­tan­toon kes­kit­ty­nees­sä Hai­tis­sa ni­mit­täin syt­tyi or­jien mas­sii­vi­sen vas­ta­rin­nan tu­lok­se­na to­del­li­nen val­lan­ku­mous­so­ta val­kois­ta sor­ta­vaa vä­hem­mis­töä vas­taan. Se kes­ti yli kym­me­nen vuot­ta ja osit­tai­se­na al­ku­syy­nä oli jul­man sor­ron ohel­la Rans­kan vuo­den 1789 val­lan­ku­mouk­sen esi­merk­ki: va­paus, vel­jeys, tasa-ar­vo.

Val­lan­ku­mous oli ve­ri­nen; kym­me­niä tu­han­sia val­koi­sia, pää­o­sin maa­no­mis­ta­jia, sur­mat­tiin, mut­ta pa­him­min kär­si­vät sa­dat­tu­han­net or­jat, jois­ta kuo­li kol­man­nes. Emä­maa Rans­ka lä­het­ti jouk­ko­ja maa­han, mut­ta sil­ti val­lan­ku­mous voit­ti – ai­na­kin ti­la­päi­ses­ti – ja Rans­kan ta­lous koki ran­kan “mark­ki­na­tap­pi­on”.

Or­juus kiel­let­tiin pe­rus­tus­lail­la Hai­tis­sa ikui­sik­si ajoik­si vuon­na 1805. Voit­to oli sym­bo­li­nen ja mus­tien or­jien it­se­luot­ta­mus li­sään­tyi kaik­ki­al­la: syn­tyi uu­si, en­ti­sis­tä or­jis­ta muo­dos­tu­nut “hai­ti­lai­nen kan­sa­kun­ta”.

Vuo­si­kym­men­ten kaup­pa­saar­to, sa­la­mur­hat ja ul­koi­nen pai­nos­tus te­ki­vät sit­tem­min teh­tä­vän­sä, mut­ta sil­ti Hai­tin or­ja­ka­pi­na oli “uni­ver­saa­li va­pau­den ma­ni­fes­taa­tio”, joka muo­dos­ti or­juu­den his­to­ri­an erään ( usein unoh­de­tun!) kään­ne­koh­dan.

Ke­sä­uu­sin­ta: Ar­tik­ke­li on jul­kais­tu Viik­ko Poh­jois-Kar­ja­las­sa 8.5.2024