Joensuun Suuret Satamamarkkinat eli vanhalla nimellä ”Kalamarkkinat” järjestetään jälleen Joensuun matkustajasatamassa lauantaina 22.4. kello 9–18 ja sunnuntaina 23.4. kello 10–17.
Kaikki myyntipaikat sijoittuvat yhtenäisen ”rantabulevardin” varrelle Tuulaakista aina Kuunari Elinalle asti. Suvantosillalta Kuunari Elinalle sijaitsee myös erityinen käsityöläisten ja alkutuottajien alue.
Joensuun Suurilla Satamamarkkinoilla on perinteisesti etusija kalaa ja kalajalosteita myyvillä kauppiailla sekä itsetehtyjä tai -kasvatettuja tuotteita myyvillä kauppiailla. Myös alkutuottajat ovat herkkuineen liikkeellä. Mukana on perinteisempiäkin markkinakauppiaita, kuten eri maakuntien ruokaherkkujen myyjät. Kaiken kaikkiaan mukana on noin 100 kauppiasta.