Kerään parhaillaan aineistoa väitöskirjatutkimukseeni. Hillitsen intoni enkä selitä tässä tutkimuksen yksityiskohtia sen tarkemmin, mutta kerään ihmisen liikkumista kuvaavia verbejä kahdesta romaanista, joista toinen on Tuntematon sotilas. Luen siis romaania sana sanalta ja etsin lähemmin tarkasteltaviksi virkkeitä, joissa ihmiset liikkuvat: rynnistävät, juoksevat, perääntyvät, hyppivät, kulkevat, kävelevät, kaatuvat, nousevat.
Ihmisen mieli on siitä jännä ja kirjailija kirjoittanut tekstinsä sillä tavalla taiten, että tietynlaisissa tilanteissa esiintyviä teonsanoja livahtaa toistuvasti sormieni läpi. Joitain ohitan toki ihan huolimattomuuttanikin, mutta hämmästyttävän usein verbi liikejää huomaamatta yhdestä ja samasta syystä: kohtia, joissa liikkuu omien sijaan vihollinen, on todella paljon vaikeampi havaita. Kun etsin ihmisen liikettä, en huomaa vihollisen liikkumista, koska eihän vihollinen ole ihminen. Tämä siitä huolimatta, että luen tekstiä sanojen tasolla, en tarinan, ja kädessäni on olevinaan jonkinlainen objektiivisen tutkijan suurennuslasi.
Kun etsin ihmisen liikettä, en huomaa vihollisen liikkumista, koska eihän vihollinen ole ihminen.
Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, mitä mielellemme ja ajatusmalleillemme tekee yhteiskunnassa vellova jatkuva vihollispuhe ja laitaoikeiston viljelemä jako meihin ja niihin. Vaikka olisi vankasti toista mieltä, mitä tapahtuu alitajunnassa, kun jos jonkinlaisia viholliskuvia rakennetaan ympärillä yhä kiihtyvissä määrin? Vaikka miten itse ajattelisi, että kaikki ovat saman arvoisia, syövyttääkö vihapuheen vyöry tasa-arvon ja sitä myötä myös hyvinvointivaltion perustan?
Toisenlaista tarinaa on pidettävä äänekkäästi esillä paitsi siksi, että se on inhimillisesti oikein, myös siksi, että ihmisten on tärkeää kuulla muutakin kuin kärjistystä ja uhkakuvia. Vihapuhuja itse ei ehkä ole enää sen toisen tarinan tavoitettavissa, mutta muut kuulijat ansaitsevat vaihtoehdon. Että ei jää käsitys, että pelon ilmapiiri on ainoa vaihtoehto. Että tulevaisuus ei ole sysimusta. Toivon, että se toinen tarina on tavoittanut ihmisiä vaalikentillä.
Veera Hämäläinen